Vastuullisuudesta on tullut superrikkaiden ja yhteiskunnasta irtautuneiden etuoikeus.
Suomi oli vielä 2020-luvun lopussa vihreän siirtymän edelläkävijä. Tämä artikkeli, joka on päivätty 15.5.2051, kertoo kestävän kehityksen unelmasta, joka muuttui painajaiseksi.
Suomi on varjo entisestään. Luonto on kärsinyt, infrastruktuuri on rappeutunut ja yhteiskunta on jakautunut. Logistiikka on pysähdyksissä, ja tavaroiden ja palvelujen saatavuus on heikentynyt.
Pariisin sopimus oli ihmiskunnan suurin solidaarisuuden osoitus.
196 osapuolen allekirjoittama ilmastotavoitesopimus mureni kestävyyden illuusioon. Keskityimme kustannustehokkuuteen luonnon kustannuksella.
Luulimme naiivisti, että materialismin vähentäminen rikastuttaisi elämäämme ja että olisimme valmiita luopumaan nykyisistä käyttäytymismalleistamme.
Nyt maailmalla miljardi ihmistä pakenee epätoivoisina puhtaamman veden perässä. Valtioiden rajat laajenevat, elämänlaadun hinta kasvaa.
Regulaation ohjaama länsimainen yhteiskunta perinteisine arvoineen on romahtanut.
Lyhyen aikavälin kustannustehokkuuden priorisointi on myrkyttänyt planeetan. Saastuneet tiet, ylitäyttyneet kaatopaikat ja myrkyllinen ilma ovat heikentäneet elinolosuhteitamme ja pysäyttäneet yhteiskunnan kehityksen. Merireittejä tukkii muovijäte.
Korona-aikaan ihmiset ostivat porealtaita, nyt trendaa kuplahalli takapihalle, että voi viettää aikaa ulkona. Ihmisillä on vaikeuksia bongata enää edes 50 eri lintulajia Suomessa.
Puhdas vesi ja fossiiliset polttoaineet ovat harvinaisuuksia, joiden tavoittelu johtaa sotiin. Valtiot hamstraavat resursseja, kauppavirrat häiriintyvät. Materiaalipula pysäyttää valmistuksen ja logistiikkaverkostot lamaantuvat.
Uusiutuvan energian kehitys teki u-käännöksen valtion velkaantuessa liian nopeasti. Vientiä ja liikkuvuutta oli helpotettava, eivätkä yritykset panostaneet siirtymään, koska kukaan ei ollut valmis maksamaan siitä.
Aurinko- ja tuulivoimalat rapistuvat varaosien puutteiden takia, ja muuttuvat sääilmiöt ovat mullistaneet pelikentän. Suomessa tulvat ja tornadot piinaavat idyllistä järvimaisemaa. Puuta ei voida enää käyttää rakennusmateriaalina, ja lähes puolet Suomen omakotitaloista on jouduttu korottamaan perustuksiltaan.
Kaikkia teitä ei ole enää kannattavaa korjata, ja ihmiset ovat joutuneet – Suomessakin – muuttamaan ilmastonmuutoksen takia. Yli 20 vuotta sitten kertyneet teiden korjausvelat ovat jättäneet jälkensä, ja liikkumiselle on asetettu rajoitteita. Moottoritiellä saa ajaa omalla aikaslotillaan ja maksimissaan 60 km/h nopeudella.
Logistiikkayritysten määrä vähenee alle tusinaan, ja kaikki operoivat yhteisterminaaleista.
Suomen ja Euroopan haasteena on, että joudumme ostamaan kaiken toisilta mantereilta, ja velkojat määrittelevät talouttamme. Euroopan omavaraisuus Aasiasta ja Yhdysvalloista jäi lähtötelineeseen.
Automaatiosta piti tulla pelastus. Massiiviset lomautukset ovat kuitenkin johtaneet ennennäkemättömään työttömyyteen. Harmaa talous kukoistaa, ja työntekijöiden oikeudet muserretaan muutaman pennin voiton takia.
Tekoäly korostaa ihmisen taipumusta inhimillisiin virheisiin ja syventää eriarvoisuutta. Luottamus tekoälyyn on johtanut sormien pyörittelyyn ja illuusioon, että kaikki meni loistavasti. Meiltä loppui kiinnostus kyseenalaistamiseen, koska saimme viettää enemmän aikaa lööppisivustoilla.
Kybersodat ovat arkipäivää. Automatisoidut logistiikkajärjestelmät ovat ensisijainen kohde, ja toimitusketjut ovat haavoittuvaisempia kuin koskaan.
Myös lohkoketju on romahtanut osoittauduttuaan ensin äärimmäisen haavoittuvaiseksi. Petosten lisääntyminen ilman sääntelyä ja valtioiden tukea on ajanut lupaavan teknologian alas.
Ensi kuun puolessa välissä alkuperäinen Pariisin sopimus vihitään onneksi uudestaan käyttöön uusilla tavoitteilla vuodelle 2100.
Fit for -55 -paketti, joka tähtää hiilineutraaliuuteen vuoteen 2055 mennessä, käynnistetään Euroopassa.
Olemme siihen mennessä varmasti oppineet virheistämme. Löydämme kestävämmän tavan elää. Edessämme on valtavia haasteita, mutta uskon vahvasti, että yhteinen ponnistus ja innovaatiot voivat kääntää tilanteen parempaan suuntaan.
Tulevaisuus ei ole vielä kirjoitettu, ja meillä on mahdollisuus luoda maailma, jossa tulevat sukupolvet voivat nauttia elämästä samalla tavalla kuin mekin teimme 2000-luvun alussa.
Olemme yhden ahdistavan hetken lähempänä muutosta. Vain toteutuneet teot vähentävät ahdistustamme, sillä ne antavat todisteita onnistumisistamme.
Uskon, että pystyn kirjoittamaan ulkotiloissa yskimättä, ja ilman että silmät vuotavat kauemmin kuin kymmenen minuuttia, viiden vuoden sisällä.